lauantai 21. kesäkuuta 2014

Leffaraati: Apocalypto (2006)

Alkuperäisnimi: Apocalypto


Näyttelijät: Rudy Youngblood, Dalia Hernandez, Jonathan Brewer, Morris Birdyellowhead, Raoul Trujillo, Gerard Taracena
Käsikirjoitus: Mel Gibson, Farhad Safinia
Ohjaus: Mel Gibson
Kesto: 2h 19min
Maa: USA
Genre: Seikkailu / Toiminta
Media: DVD

Leffa sijoittuu aikaan, jolloin maya-intiaanien heimot hallitsivat ja asuivat Etelä-Amerikan viidakoissa. Aikaan hieman ennen Kolumbuksen saapumista Amerikkaan. Tämän muinaisen sivilisaation keskellä erään nuoren miehen heimo ja kylä joutuu tragedian uhriksi maya-intiaanien toimesta. Kylän asukkaiden kohtalona on olla uhrilahjoja jumalille tai vaihtoehtoisesti elää orjuudessa. Tämä elokuva kertoo nuoren intiaanin, Jaguaarinkäpälän kiirastulesta, rakkaudesta ja pyrkimyksestä päästä takaisin kotiin.

Apocalyptosta on yritetty tehdä kaikin puolin mahdollisimman todentuntuinen siinä kerrotun aikakauden mukaan. Tämä näkyy kaikessa. Maskeeraus, meikkaus, intiaanien ulkonäkö ja lavastus ovat todella näyttävää katseltavaa. Näyttelijävalinnoissa on myös onnistuttu. "Pahikset" ovat julmia sekä pahiksen näköisiä ja oloisia. Suurin osa näyttelijöistä on oikeita maya-intiaanien jälkeläisiä, jotka eivät olleet koskaan ennen näytelleet. Tämä amatöörimäisyys ei heidän roolityöskentelyssään näy. Lisää autenttisuutta tuo kaikissa vuorosanoissa käytetty intiaanikieli.

Toimintakohtaukset ja takaa-ajokohtaukset ovat vauhdikkaita ja jännittäviä. Varmasti myös jonkun silmään raakoja, mutta sitähän leffaan kuvaama aikakausikin oli. Mel Gibson on onnistunut luomaan vaikuttavan ja erinomaisen elokuvakokemuksen. Astu huimalle matkalle maya-intiaanien maailmaan.

Info / Palkinnot / Muuta triviaa

Apocalypto sai 3 Oscar-ehdokkuutta kategorioissa: maskeeraus, äänitehosteet ja äänitys.

Tähdet:
Arvostelija: RetroUljas

© RetroUljas, lisätty 11.1.2011

Leffaraatiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti