Arvosteltu: PC (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: PC, MAC, iOS (tulossa), Android (tulossa)
Pinkerton Road Studio / Phoenix Online Publishing Versio:
Myynti (digital download) Moninpeli: Ei ole Ikäsuositus: 12+ Pelityyppi: Seikkailu
Jane Jensen Potkustartin kyydissä
Moebiuksen teorian mukaan jo kertaalleen tapahtuneet asiat, tapahtumat ja henkilöt toistuvat samankaltaisina aina uudelleen läpi historian. Jos näitä merkkejä pystytään tulkitsemaan ja yhdistämään nykyaikaan, on mahdollista ennustaa mitä tulee tapahtumaan.
Kun luin nettiuutisesta vuonna 2012, että Jane Jensen hakee Kickstarterin kautta joukkorahoitusta uudelle seikkailupelilleen, ojensin auttavan käteni ja lahjoitin 100 euroa pelin tekemiseen. Päätöstä edesauttoi se seikka, että pelintekijät ilmoittivat tavoitteekseen tulevaisuudessa jatkaa Gabriel Knight -pelisarjaa, jos tämä uusi peli myisi hyvin. Se, jos mikä olisi minulle ja seikkailupelifaneille unelmien täyttymys. Vastineeksi rahallisesta panostuksestani, saisin Moebius-pelin sekä Mystery Game X:n, joka myöhemmin paljastui Gabriel Knight - 20th Anniversary -peliksi. Kylkiäisiin kuului lisäksi 2 t-paitaa, pelin soundtrack, joka kuukausi yksi uusi työpöydän taustakuva, Lola & Lucy's Big Adventure -e-pelikirja lapsille ja Gabriel Knight 1 ja 2 novellit e-kirjoina. Jane Jensenin ja hänen miehensä Robert Holmesin perustama indie-pelistudio Pinkerton Road keräsi minun ja muiden avustuksella Moebiukselle vajaan 500.000 dollarin rahoituksen Kickstarterin kautta.
Paluu menneisyyteen
Jane Jensenin nimi ei ole välttämättä nykypelaajille tuttu. Niille pelien ystäville, jotka ovat aloittaneet peliharrastuksensa Sierra Onlinen seikkailujen parissa, nimen pitäisi soittaa kelloja. Sierralla Jane Jensen työskenteli muun muassa Police Quest 3:n ja EcoQuestin käsikirjoittajana sekä osallistui King's Quest 6:n suunnitteluun yhdessä Roberta Williamsin kanssa. Tämän jälkeen Jensenille tarjoutui mahdollisuus suunnitella ja käsikirjoittaa oma pelinsä.
Gabriel Knight: Sins of the Fathers julkaistiin vuonna 1993. Voodoomurhista kirjaa kirjoittavan Gabriel Knightin tarina kietoi minut aikuismaisella ja synkkäsävyisellä juonellaan seikkailupelisarjan faniksi. Jensen jatkoi sarjaa kahdella jatko-osalla, joista varsinkin toinen osa Gabriel Knight: The Beast Within (1995) on minun kirjoissani yksi parhaista seikkailupeleistä kautta aikain. Näyteltyä videokuvaa, ihmissusimyyttejä ja faktaa ja fiktiota yhdistävä tarina on mestarillinen. The Beast Within oli aikakautensa interaktiivisen pelielokuvan huipentuma. Pelisarjan kolmas ja tällä haavaa viimeinen osa, Gabriel Knight: Blood of the Sacred, Blood of the Damned julkaistiin vuonna 1999. Pelien positiivisista arvosteluista ja hyvästä myynnistä huolimatta, neljättä Gabriel Knight -peliä ei seikkailupeligenren suosion laskun jälkeen tehty.
Tulevina vuosina, Jensen keskittyi kirjailijan uraansa ja suunnitteli verkkopelejä Oberon Medialle. Vuonna 2008 Jensen teki paluun kunnollisten seikkailupelien pariin. Hän työskenteli DTP Entertainmentin kanssa Gray Matterin parissa ja peli julkaistaan syksyllä 2010. Tämän jälkeen Jane perusti miehensä kanssa Pinkerton Road indie-pelistudion.
Nyt kun Moebius on valmis, on aika tarkastella mitä kerätyllä rahoituksella saatiin aikaan. Päteekö Moebiuksen teoria Jane Jensenin uuteen peliin? Toistuvatko menneisyyden saavutukset nykyhetkessä? Onko käsissämme Gabriel Knightin kaltainen mestariteos?
Antiikkia, antiikkia
Moebiuksen päähenkilö on Malachi Rector, antiikkikauppias, jolla on valokuvamuisti ja Mensan jäsenyys takataskussa, jos katsotaan hänen älykkyysosamääräänsä. Tähän päälle ripaus suorasanaisuutta, antisosiaalisuutta ja rikkinäistä tunnepsyykeä. Malachi on yksinäinen susi, jolla on vaikeuksia luottaa ihmisiin. Hän kiertää maailmalla arvioimassa vanhoja esineitä ja niiden aitoutta. Pelin alussa FITA-niminen järjestö palkkaa Malachin tutkimaan Venetsiassa murhatun nuoren naisen taustoja ja selvittämään, josko historiasta löytyisi jonkinlaisia yhdyskohtia naisen elämään. Tarinan edetessä Malachi tutustuu Moebius-teoriaan ja huomaa, että ehkä hänenkin kohtalonsa kietoutuu tähän salattuun teoriaan jollain lailla. Malachin matka käy ympäri maailman. Pelissä vieraillaan mm. Italiassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Egyptissä.
Malachi Rector ja hänen hurmaava luonteensa.
Peli on sekoitus 2D- ja 3D-grafiikkaa. Taustat on 2D:tä ja pelihahmot on toteutettu 3D:llä. Taustaruudut ovat kauniita ja yksityiskohtaisia. Valitettavasti 3D:stä ja animoinnista ei voi sanoa samaa. 3D-hahmomallit eivät ole realistisemmasta päästä. Pelihahmojen sormet ovat epäluonnollisen pitkiä ja muukin anatomia jättää toivomisen varaa. Animointi on suurimmilta osin toimivaa, mutta välillä Malachin hahmo liikkuu kuin vääräsäärinen vanhus, jolla on jäänyt pihkatappi persauksiin. Tästä jää sellainen tunne, että aivan kuin pelintekijöiltä olisi loppunut aika kesken, eikä kaikkia animaatioita ole keritty viimeistelemään tai sitten heillä ei ole ollut rahaa palkata tarpeeksi pelitestaajia. Yksi esimerkki huonosta animoinnista löytyy pelin loppupuolelta, kun pelihahmon kiskoessa köyttä, köysi leijuu miehen käsien yläpuolella. Toinen huomattava grafiikkamoka on eräässä baarikeskustelussa, jossa henkilöille on unohdettu piirtää jalat tai sitten jalat peittävä pöytä on vain jäänyt kohtauksesta pois. Ehkä nämä mokat selittyvät osaksi pelin pienellä budjetilla. Rahojen loppuessa tingitään pelitestauksesta ja lopullisesta viimeistelystä.
Kadoksissa ovat jalat tai pöytä... tai pelitestaaja.
Jos graafista puolta vaivaavat pienet ongelmat, ääninäyttelyssä ja musiikissa on onnistuttu täydellisesti. Päähenkilöiden ääniksi on valittu juuri oikeat henkilöt ja sivuhenkilötkin puhuvat uskottavilla ulkomaan aksenteilla. Robert Holmesilla on vankka kokemus pelimusiikin tekemisestä jo Gabriel Knight -peleistä. Moebiukseen hän on säveltänyt vastaavanlaisen soundtrackin, joka soi taustalla tunnelmaa luoden. Pelin introssa laulaa Robertin suloääninen tytär Raleigh Holmes.
Moebiuksen käyttöjärjestelmä on perinteistä hiiren liikuttelua ja klikkailua. Kun hiirellä klikkaa esineen tai ihmisen päällä, avautuu valikko, josta valitaan haluttua toimintoa vastaava kuvake kuten katso, käytä tai puhu. Ihmisten kanssa kommunikointi tapahtuu valitsemalla haluttu lausahdus keskusteluvalikosta. Kävely ruudulla tapahtuu myös klikkaamalla. Tuplaklikkaus siirtää Malachin suoraan haluttuun paikkaan.
Yksinkertaista, rakas Watson
Pelin puzzlet eivät ole vaikeudella pilattu, vain muutamaan ongelmaan joutuu älynystyröitä hieromaan pidempään oikeaa ratkaisua haettaessa. Suurimmilta osin peli etenee vaivattomasti. Sellaista epätoivon tunnetta ei tule, että "mitä ihmettä minun pitäisi seuraavaksi tehdä". Puzzlet koostuvat kerätyn tavaran oikea-aikaisesta käytöstä. Ärsyttävää tästä tekee seikka, että tiettyjä esineitä ei voi etukäteen poimia mukaan. Jos öljykanisteri odottaa katuojassa ottajaansa, sitä ei voi poimia mukaansa, ennen kuin Malachi tietää, mihin sitä tarvitaan. Ehkä tämä on jossain mielessä realistista, mutta jos päähenkilö pystyy sujauttamaan niin kakunpalan kuin aironkin povitaskuunsa, tavaranpoiminnan realistisuus alkaa tuntua vain kiusanteolta, kun paikkojen välillä pitää juoksennella edestakaisin. Naurettavin esimerkki tästä on kohta, jossa Malachi lentää yksityiskoneella Washingtonin ja New Yorkin välillä vain hakeakseen tervetuliaislahjan.
Liian monta peliä Scrabblea tai hirsipuuta ei ole hyväksi.
Peli on saanut vaikutteita BBC:n uudesta Sherlock Holmes -tv-sarjasta. Malachi tekee samanlaisia havaintoja ihmisistä kuin tv-sarjan Sherlock. Vaikutteet näkyvät hyvin välivideoissa sekä pelin analysointi puzzleissa, jossa analysoidaan ihmisiä tai esineitä. Niissä Malachi tekee Sherlock Holmesmaisia päätelmiä henkilön ulkoisesta olemuksesta. Kolmesta päätelmästä valitaan yksi oikea. Jos esimerkiksi tyyppi on teräväkatseinen, niin sitten mietitään, että onko hän älykäs, vihainen vai piristeiden vaikutuksen alainen. Nämä puzzlet ovat yleensä helppoja, kun vain valitsee sen itsestään selvimmän vaihtoehdon, mutta välillä oikeaa vaihtoehtoa joutuu pohtimaan. Jos päätelmät eivät osu ensiyrittämällä oikeaan, tehdään valinnat uudestaan, kunnes pelaaja arvaa oikein.
Pelin aikana Malachi kerää tietoja eri ihmisistä ja hän joutuu vertaamaan josko heidän profiilinsa sopivat yksi yhteen eri historian henkilöiden kanssa. Nämäkin analysoinnit ovat helpohkoja. Yleensä riittää kun valitsee henkilöt, jotka toistuvat useimmiten vertailluissa datakohdissa. Vaikeiksi analysoinnit muuttuvat, kun yli kymmenen datakohdan valinnat tehdään kyllä tai ei -vaihtoehdoilla ja vain toinen vastaus on se oikea. Analyysia voi joutua hinkkaamaan minuuttikaupalla, ennen kuin oikea järjestys löytyy.
Löydä miehelle vastine historian henkilöistä.
Tarina miesten välisestä ystävyydestä
Moebiuksen juoni on täyttä rautaa. Jane Jensen on onnistunut taas tekemään kiehtovan tarinan, jossa historia sekoittuu nykyaikaan ja faktan ja fiktion raja hämärtyy. Mieleenjäävänä yksityiskohtana tarinassa on huomioitu tämän hetken maailman taloustilanne ja taantuminen. Mukana on myös ripaus yliluonnollisia elementtejä. Malachi tapaa pelin aikana entisen erikoisjoukkojen sotilaan nimeltä David Walker. Näiden kahden kaveruksen ystävyys on pelin tarinan kantavia voimia. Pelaaja pääsee jopa kahdesti seikkailemaan Davidin hahmolla. Kahden vahvan päähahmon johdosta, muut pelin hahmot jäävät valitettavasti sivuosaan ja persoonattomiksi.
Keskustelupalstoilla on puhuttu myös siitä, että miesten välillä on ehkä jotain syvempää kuin pelkkä ystävyys. Mitään ei sanota suoraan, mutta jos pelin dialogia tarkastelee rivien välistä, sieltä voi löytää mahdollisia viitteitä erilaisesta seksuaalisesta suuntautumisesta. Itse en miesten ystävyydestä näin ajatellut, joten nähköön jokainen pelaaja asian miten haluaa.
Moebius on jaettu seitsemään lukuun. Peli tarjoaa laatupeliaikaa 10-12 tunnin edestä. Pelin viimeinen luku eli loppukliimaksi on pettymys. Pelintekijät ovat selvästi yrittäneet venyttää pelin pituutta. Loppuun kun on laitettu sokkelo pelaajan harmiksi. Tämä sokkelo ei sinänsä ole hirveän vaikea, mutta kun saman sokkelon käytävillä kolutaan menemään kolme kertaa putkeen, alkaa pakostakin tulla tunne, että jos haluan seikkailla labyrintissa, kaivan mieluummin esiin puisen kuulalabyrinttipelin kuin haahuilen tietokonepelissä vastaavassa sokkelossa. Pelin lopetus ei myöskään ole niin sykähdyttävä kuin Gabriel Knighteissa. Se jättää kuitenkin oven avoimeksi jatko-osalle, jonka otan avosylin vastaan, jos sellainen joskus ilmestyy. Isompi budjetti, parempi toteutus, entistä parempi jatko-osa.
Sokkelon vanki.
On ehkä hieman epäreilua verrata Moebiusta jatkuvasti Gabriel Knight -peleihin, mutta kyseiset pelit asettivat standardit, joita kaikkien parhaaseen a-ryhmään pyrkivien seikkailupelien tulisi tavoitella. Moebius ei ole Gabriel Knight -pelien tasoinen huipputeos, mutta se on oiva aloitus uudelle pelisarjalle. Kannattaa muistaa myös se seikka, että pienellä budjetilla on tehty melkein a-luokan peli. Sainko vastinetta Potkustarttiin laittamilleni rahoille? Kyllä sain.
+Hyvää
+ Kiehtova juoni
+ Onnistunut ääninäyttely ja musiikit
+ Sherlock Holmes -vaikutteet
Kuten Homeroksen eeppinen runoelma kirjallisuudessa, myös Magnavox Odyssey jätti lähtemättömän vaikutuksen pelikulttuuriin.
Magnavox Odyssey oli maailman ensimmäinen kaupallinen, kotikäyttöön tarkoitettu televisioon liitettävä pelikonsoli. Laitteen pääkehittäjä oli Ralph Baer, ja se tuli markkinoille vuonna 1972. Odysseytä myytiin yhteensä yli 330 000 kappaletta, mutta se jäi silti huonon markkinoinnin takia myöhempien kilpailijoidensa, kuten yksinkertaisempien Pong-koneiden varjoon.
Ralph Baerin idea televisioon liitettävästä pelikonsolista sai alkunsa jo vuonna 1951. Se tyrmättiin silloin, mutta idea jäi muhimaan Baerin päähän ja hän jatkoi kehitystyötä asian tiimoilta. Vuonna 1968 hänellä oli valmiina prototyyppilaitteisto, jolla pystyi pelaamaan useita pelejä. Prototyyppi oli huomattavasti lopullista tuotetta kehittyneempi ja sisälsi muun muassa piiristön, joka toteutti peleihin värillisen taustagrafiikan. Taustagrafiikka kuitenkin jätettiin pois lopullisesta Odysseystä kustannussyistä. Sama kohtalon koki suunnitteilla olevat ääniominaisuudet. Tekniikka lisensioitiin kulutuselektroniikkaa valmistavalle Magnavoxille.
Varhaisten videopelikoneiden tapaan Magnavox Odyssey ei sisältänyt muistia, vaan pelit oli rakennettu itse laitteeseen perinteistä elektroniikkaa käyttäen. Koska Odyssey pystyi käytännössä esittämään ruudulla kaksi neliön muotoista mailaa tai hahmoa, pallon ja vertikaalisen viivan, se oli peleiltään varsin yksinkertainen. Moni peli olikin lautapelin ja ruudulla tapahtuvan toiminnan yhdistelmä.
Odysseyn pelit toimitettiin myöhempien konsolien pelimoduuleja
muistuttavilla korteilla. Ne sisälsivät peliohjelman sijaan joukon
kontaktipintoja, joilla konsolin kussakin pelissä tarvittavat osat
aktivoitiin. Kuhunkin peliin kuului korttimoduulin lisäksi kalvo, joka asetettiin tv-ruudun päälle taustagrafiikan virkaa hoitamaan. Tv-kalvoja oli yleensä pelien mukana kaksi erilaista, yksi isommille ja toinen pienemmille ruuduille. Odysseylle julkaistiin myös lisävarusteena kiväärinmuotoon tehty maailman ensimmäinen valopistooli. Konsolille tehtiin 12 erilaista pelejä sisältävää korttimoduulia.
Tennis for Two Simulator (1958, 2005)
Arvosteltu: PC (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: PC
Gamer's Quarter Versio: 1.1 (Freeware) Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Kaksinpeli client-ohjelman kautta. Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Urheilu/Tennis/Pöytätennis
Tenniksen esi-isä
Maailman ensimmäinen urheilupeli on William Higinbothamin vuonna 1958 suunnittelema Tennis for Two, joka pyöri oskilloskoopin ruudulla. Pelissä pallo laitettiin liikkeelle napista ja lentokulma säädettiin kierrettävästä säätimestä. Keskellä pelialuetta oli viiva verkkona ja tämän yli pallo oli tarkoitus lyödä sopivassa kulmassa. Vastustaja yritti vastaavasti lyödä palloa takaisin. Peliä pidetään niin Odysseyn tennispelin kuin Pongin esikuvana.
Tennis for Two Simulator on Windows 95:lle tehty simulaatio Higinbothamin luomuksesta. Pallon lyöntikulma määrätään hiirellä ja vasemmasta napista se lyödään vastustajan puolelle. Äänimaailma koostuu yhdestä lyöntiä kuvaavasta piippausäänestä. Peliä on mahdollista pelata yksinpelinä itseään tai tietokonetta vastaan. Yksinpeli omassa rauhassa on periaatteessa vain lyöntikulmien harjoittelua. Ihmispelaajaa vastaan tehty kaksinpeli toimii client-ohjelman kautta.
Tennis for Two ei erikoisuuksia tarjoa. Palloa lyödään puolelta toiselle niin kauan, kunnes se osuu verkkoon. Tennispelien sääntöjäkään ei sen enempää simuloida. Pallon voi lyödä vaikka pompulla oman kentän kautta vastustajan puolelle. Samoin sen voi lyödä taivaista Jumalan kämmenellä. Peli kaipaisi pistelaskuria. Tässä mielessä se on uskollinen alkuperäisversiolle, sillä siitäkin laskuri puuttui.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Tennis for Two Remake (1958, 2009)
Arvosteltu: PC (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: PC
MonehGames Studios/YoYo Games Versio: Freeware Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Urheilu/Pöytätennis
Pomppiva pallo erä 2
MonehGamesin uusintaversio Tennis for Twosta on tehty Game Maker-ohjelmalla. Game Maker on Mark Overmarsin Delphi-ohjelmointikielellä luoma pelinteko-ohjelma. Ohjelmalla voi Drag and Drop -tekniikkaa käyttäen tehdä pelejä ilman laajaa ohjelmointikokemusta ja suurta työmäärää. Ohjelman rekisteröidyllä versiolla on mahdollista tehdä jopa 3D-pelejä.
Peli jatkaa esikuvansa simppeliä toteutustapaa. Pelaajilla on käytössään vain lyöntinappi, jolla pallo pompautetaan toiselle puolelle. Ainut tarjolla oleva pelimuoto on kaksinpelimoodi. Taustamusiikki soi päävalikossa ja äänet koostuvat yhdestä pingismailan lyöntiäänestä.
Hyvänä puolena tähän versioon on saatu pistelaskusysteemi. Koska pelissä lyöntikulmaa ei pysty itse määräämään, peli on varsin yksinkertaista napin painamista. Pallo lentää samalla nopeudella jatkuvasti verkon yli, pelaaja vain toivoo painaneensa nappia oikealle hetkellä. Pöytätenniksen säännöt eivät ole tässäkään pelissä hallussa. Palloa voi edelleen pompauttaa oman kentän kautta verkon yli. Häiritsevästi palloa voi lyödä silloinkin, kun se on vielä vastustajan puolella.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Emuloinnin tuskaa
Magnavox Odysseyn pelejä on mahdollista pelata DOS-pohjaisella ODYEMU-ohjelmalla, joka emuloi Odyssey-pelikonsolia. Kokeiltuani ohjelmaa, valitettavasti huomasin, että ohjelman kehitys on lopetettu yli 10 vuotta sitten, eikä sitä ole edes viimeistelty loppuun asti. Lisäksi ohjelma välillä jumittui kesken pelien. Käytin sitä DOSBoxin kautta, joten se voi olla syypää jämähtämiseen ja bugailuun.
Periaatteessa kaikkia pelejä voisi pelata, mutta suurimmasta osasta pelejä puuttuu niiden mukana tullut pelikohtainen kalvo. Osaa voi tietysti pelata siten, että etsii netistä kuvan kalvosta ja kuvittelee mielessään kalvon pelialueelle. Ainoastaan Tennis, Table Tennis ja Volleyball ovat pelattavissa.
Kun aloitin tämän blogitekstin kirjoittamisen, tarkoituksenani oli kokeilla kaikkia Odysseyn pelejä. Emulaattoriohjelman vajavaisuuden takia, otan käyttöön suunnitelma B:n. Jos en pysty jotain tiettyä Odysseyn peliä testaamaan, yritän löytää sille korvikkeen saman aikakauden pelivalikoimasta ja sen sijaan kokeilenkin sitä.
Table Tennis (1972)
Arvosteltu: PC + ODYEMU + DOSBox (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Odyssey
Magnavox Versio: ODYEMU Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Urheilu/Pöytätennis
Kierrettä peliin
Ennen Pong-koneiden läpilyöntiä, tennislajien mestaruudet ratkaistiin Odysseyn Table Tennis ja Tennis -peleissä. Nämä kaksi mailapeliä antoivat inspiraation Atarin perustajalle Nolan Bushnellille suunnitella Pong-kolikkopeli.
Table Tenniksen idea ja toteutus on yksinkertainen. Kummallakin puolella pelialuetta on isompi neliö, joka esittää pelaajaa tai mailaa, jolla yritetään osua liikkuvaan palloon. Jos et osu, niin vastustaja saa pisteen. Pelaajien pitää myös välttää lyömästä palloa ulos ruudun ylä- tai alareunasta.
Peli ei laske voitettuja pisteitä, joten pelaajien on itse pidettävä
tukkimiehen kirjanpitoa. Sääntökirjan mukaan se pelaaja, joka saa ensin
21 pistettä 2 pisteen marginaalilla, voittaa. Table Tennistä on
mahdollista pelata ilman television ruutuun liimattavaa kalvoa.
Pelaajan on mahdollista liikuttaa neliömailaansa ympäri ruutua. Kun
pelaaja syöttää, pallo lähtee aina sieltä mihin se on viimeksi lentänyt.
Pelaajaneliöillä palloa ei pysty suoranaisesti lyömään kentän eri kulmiin, vaan lentorataan pitää laittaa kierrettä. Tämä tehdään Odysseyn ohjaimen lisäsäätimellä. Jos palloon
ei laiteta uutta kierrettä, se lentää aina samaa rataa. Eli jos
pelaajat jättää paikoilleen, pallo lentelee niiden välissä hamaan
loppuun asti. Valitettavasti tästä ei vaan saa viihdyttävää näytönsäästäjää.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Tennis (1972)
Arvosteltu: PC + ODYEMU + DOSBox (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Odyssey
Magnavox Versio: ODYEMU Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Urheilu/Tennis
Nurmikentän valtiaat
Tennis on käytännössä täysin sama peli kuin Table Tennis. Tällä kertaa ruutuun kuitenkin liimataan tenniskenttää muistuttava kalvo. Peliä on myös mahdollista pelata ilman kalvoa. Kontrollit ovat Table Tenniksestä tutut.
Pelaajien pitää herrasmiessopimuksella noudattaa tenniksen sääntöjä. Nimittäin molemmissa tennispeleissä palloa on mahdollista lyödä ruudun ulkopuoleltakin. Pallon lentäessä pelaajan ohi, tämä voi liikuttaa neliönsä pallon perään ja katsos vaan, pelastuslyönti onnistuu. Taustagrafiikan takia tunnelmaa on hitusen verran enemmän kuin pöytätenniksessä.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Volleyball (1972)
Arvosteltu: PC + ODYEMU + DOSBox (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Odyssey
Magnavox Versio: ODYEMU Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Urheilu/Lentopallo
Lämmittelyt kahden kesken
Maailman ensimmäinen lentopallopeli on muunnelma Table Tennis -pelistä. Tällä kertaa kenttä kuvataan pelaajien sivuperspektiivistä ja alueen keskiviiva eli lentopalloverkko on ripustettu lähemmäksi alareunaa. Esikuvana on varmastikin toiminut Tennis for Two -pelin sivuprofiili.
Volleyball ilman tv-kalvoa.
Keskiviiva eli verkko pysäyttää pallon sen osuessa siihen. Kuten oikeassa lentopallossa, pallo kannattaakin lyödä verkon yli. Pallon lentorataa ohjataan lisäsäätimellä, jolla se yritetään saada pudotettua lattiaan vastustajan puolelle. Helpommin sanottu kuin tehty. Pelaajan pitää ensin säätää kierrettä ylös ja sitten alas. Sitten jos pelaaja lyö pallon verkkoon, sen lentorataa on hankala saada takaisin.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Baseball (1977)
Arvosteltu: PC + MESS (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Channel F
Fairchild Versio: MESS Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Urheilu/Baseball
Kuka pelkää vihreää miestä
Odysseyn Baseballia pelattiin lautapelin ja konsolin yhdistelmänä. Pelin mukana tuli pelilauta, 26 pelaajakorttia, erilaisia muita kortteja, 12 juoksijamerkkiä sekä 2 noppaa. Kun tapahtumat etenivät pelilaudalla, tietyt tilanteet pelattiin Odysseyn ruudulla. Peli etenee kutakuinkin näin: ensin toinen pelaaja syöttää pallon, johon lyöjä yrittää osua. Kun pallo kimpoaa takaisin onnistuneen lyönnin seurauksena, syöttäjänä toiminut pelaaja yrittää tällä kertaa mennä pallon eteen ja osua siihen. Jos hän ei saa sitä kiinni ja pallo lentää kalvon vasemman reunan päällä oleviin numeroihin, pelaaja voi liikuttaa juoksijoitaan lautapelilaudalla.
Odysseyn Baseball (1972).
Koska minulle ei ole pelilautaa, on pelin pelaaminen mahdotonta. Siksi testaankin maailman toiseksi vanhinta videokonsolille tehtyä baseball-peliä. Tutun turvallisesti nimetty Baseball julkaistiin Fairchild Channel F:lle vuonna 1977. Fairchild Channel F on historian ensimmäinen pelimoduulipohjainen pelikonsoli. Se oli myös ensimmäinen konsoli, jossa oli mikroprosessori. Fairchild Semiconductor julkaisi sen elokuussa 1976. Laite näyttää värikuvaa (4 eri väriä), ja ääni tulee laitteen sisäisestä kaiuttimesta.
Fairchild Channel F:n pelejä pystyy pelaamaan MESS-emulaattorilla. Ensimmäiseksi ongelmaksi pelissä muodostui sen starttaaminen. Vaikka painoin kaikkia nappeja, mitään ei tapahtunut. Vilkaisu pelimanuaaliin paljasti, että pelissä oli eräänlainen huijauksenestotoiminto ja pelin sai käyntiin siten, että kumpikin pelaaja painoivat lyöntinappia yhtä aikaa.
Räpsä heilahti ja palo tuli.
Peliä on mahdollista pelata vain kaksinpelinä ja tapahtumat etenevät baseball-sääntöjen mukaan. Toinen pelaaja on kentällä ja toinen lyöntivuorossa. Syöttäjä voi syöttää heittonsa nopeana, hitaana tai kierteellä, mutta palloon on silti varsin helppo osua. Kierteitä en saanut kunnolla toimimaan, joten paras taktiikka oli vuorotella hitaan ja nopean syötön välillä.
Onnistuneen lyönnin jälkeen vastustaja liikuttaa pelikentällä olevia pelaajiaan ja yrittää kopata pallon ja näin polttaa juoksijan. Siepparit liikkuvat ennalta määrättyä linjaa. Jos joukkueen hahmoja ei kerkeä saada pallon eteen, vastustajan juoksijat pääsevät etenemään pesältä toiselle. Jos lyönti oli erityisen hyvä, juoksija siirtyy pesältä toiselle tai voi saada palkinnoksi jopa kunnarijuoksun. Vuoro vaihtuu kolmesta palosta. Enemmän juoksuja yhdeksässä vuorossa tehnyt joukkue voittaa ottelun.
Vihasin pesäpalloa koulussa, eikä tämäkään peli innostuskäyrääni ylös nosta. Helpot kontrollit tekevät kuitenkin pelistä mukavan kokemuksen. Hetken tätä pelaa ja sitten kiinnostavammat lajit kutsuvat.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Football! (1978)
Arvosteltu: PC + O2EM (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Odyssey 2
Magnavox Versio: O2EM Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Urheilu/Jenkkifutis
Soikiomuodostelmaan!
Odysseyn versiota amerikkalaisesta futiksesta pelattiin jälleen pelilaudan ja konsolin yhdistelmänä. Mukana tuli joukko toimintakortteja, jaardi- ja futismerkkejä. Korttien avulla valittiin juoksitko, syötitkö vai potkaisitko palloa. Peli koostuu 95% lautapelistä ja 5% toiminnoista tehdään tv:n ruudulla. Peli on jaettu kahdelle pelikortille. Eri toiminnot kuten syöttö, potku ja juoksu tarvitsevat tietyn kortin konsolin sisään. Syöttötilanteessa laukaistaan pallo ja yritetään kierteellä ohittaa vastustaja. Juoksumoodissa vaihdetaan korttia ja tällä kertaa pelaajan pitää liikuttaa oma pisteensä vastustajan pisteen ohi. Osumasta eli taklauksesta oma piste katoaa ruudulta ja juoksu pysähtyy siihen. Kortinvaihtoja voi tulla jopa 80 yhden pelin aikana. Peliä on mahdotonta testata, koska pelilauta ja -kortit puuttuvat.
Odysseyn Football (1972).
Magnavox julkaisi futispelistään uuden version toisen sukupolven videopelikonsolilleen Odyssey 2:lle. Kyseinen konsoli julkaistiin vuonna 1978 ja se tunnettiin Euroopassa nimellä Philips Videopac G7000. Laitteessa oli peliohjaimina kaksi joystickia. Keskusyksikössä oli myös näppäimistö, joten laite muistutti ulkoisesti kotitietokonetta, vaikka olikin pelikonsoli. Suorittimena konsolissa oli Intel 8048. Pelit olivat ROM-moduuleilla. Odyssey 2: n pelejä on mahdollista pelata O2EM -emulaattorilla.
Odyssey 2:n jenkkifutiksessa pelaajien joukkueet koostuvat 5 hengen porukasta. Peliaika on 3 minuuttia. Pelaaja, joka on tämän ajan puitteissa tehnyt eniten pisteitä voittaa. Hyökkäävällä joukkueella on käytössään 6 erilaista muodostelmakuviota. Lisäksi pelaaja voi yrittää potkaista pallon maalihaarukkaan tai tehdä lentopotkun, jolloin pallo potkaistaan mahdollisimman kauas omasta maalista. Puolustavalla pelaajalla on käytössään 4 erilaista puolustavaa taktiikkaa.
Touchdown -juoksun viime metrit.
Kun kuvio on valittu, pallo annetaan pelinrakentajalle, joka voi itsekkäästi yrittää
juosta vastustajan päätyyn tai yleensä syöttää, heittämällä pallon oman joukkueensa
pelaajalle, joka sovitun kuvion mukaan on juoksemassa kohti päätyä. Toinen pelaaja kontrolloi yhtä puolustuspelaajaa ja yrittää
tällä taklata etenevän pelaajan. Tietokoneen pelaajat yrittävät myös
estää pelinrakentajan ja syötön vastaanottajan nousut. Hieman hölmösti myös omaa pelaajaa päin
juokseminen aiheuttaa taklauksen. Peliä on mahdollista pelata kahdella
nopeudella. Isompi nopeus tekee pelistä nautittavamman, kun pelaajat liikkuvat huomattavasti ripeämmin kentän poikki. Ääniä pelistä löytyy vihellyksen ja touchdown -melodian verran.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Soccer! (1979)
Arvosteltu: PC + O2EM (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Odyssey 2
Magnavox Versio: O2EM Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Urheilu/Jalkapallo
World Cup vuonna 1979
Odysseyn jalkapallo julkaistiin ainoastaan konsolin Eurooppa-versioissa, jossa se korvasi amerikkalaisen jalkapallon. Siksi peli onkin yksi Odysseyn harvinaisemmista peleistä. Peli käytti kahta pelikorttia. Toinen kortti vaihdettiin silloin, kun pelaajat halusivat pitää rangaistuspotkukilpailun. Peli toimii siten, että ruudulla näkyvät kummankin pelaajan neliömerkit. Jos toinen pelaaja saa potkaistua pallon vastustajan ohi, hän voi edetä kohti maalia. Tätä toistetaan, kunnes pelaaja on päässyt etenemään vastustajan kentän puoleen väliin. Tässä vaiheessa hän saa yhden maalin.
Tv-kalvo Odysseyn Socceriin.
Odyssey 2:lle julkaistiin Soccer -peli vuonna 1979. Tämä versio oli jälleen huomattavasti kehittyneempi. 1 vastaan 1 peli jäi historiaan. Joukkueissa on viisi pelaajaa ja maalivahti. Pelaajan on mahdollista liikuttaa lähinnä palloa olevaa futaria. Samaan aikaan hän kontrolloi myös maalivahtia. Eli kun kuljetat palloa ylöspäin, niin samalla liikkuu maalivahtikin ylös. Jos pelaajat törmäävät toisiinsa, he jähmettyvät niille sijoilleen, eivätkä voi liikkua. Jotta pelaajasta pääsee ohi, tämä on kierrettävä kokonaan. Jos liian monta pelaajaa sotkeutuu samaan kasaan, peli puhalletaan poikki. Pallo liikkuu kentällä silloin, kun pelaajan hahmo koskettaa sitä päällään tai jaloillaan. Toimintanappia painamalla pallon pystyy potkaisemaan pidemmälle. Peli kestää kaksi viiden minuutin puoliaikaa.
Pelaaminen on kuin suopotkupalloa. Tässä pelissä on turha odottaa minkäänlaisia kikkatemppuja pelaajalta, varsinkin kun pelaaja pysähtyy heti, kun toinen pelaaja (oma tai vastustaja) osuu kohdalle. Jos pallo ajautuu kulmaan, niin pelaajan on kierrettävä maalin sivusta, ennen kuin hän voi yrittää laukaista pallon maaliin.
GOAL!
Ärsyttävästi maalin edessä on alue, jolle hyökkääjä ei voi mennä. Vaikka
pallo olisi pikselin päässä maalista, niin pelaaja ei sitä voi tältä
alueelta potkaista. Kerran pallo jumittui maalitolpan viereen. Siihen ei
päässyt käsiksi edes maalivahti. Piti odottaa, että puoliaika päättyi. Pelissä on myös helppo tehdä omia maaleja. Maalivahdilla ei kannata kääntyä omaa maalia kohti, muuten omissa soi. Ankea toteutus ja jatkuva muihin pelaajiin jumittuminen vie innostuksen pelata useampi ottelu.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Hockey! (1979)
Arvosteltu: PC + O2EM (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Odyssey 2
Magnavox Versio: O2EM Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Urheilu/Jääkiekko
Mailaveikot hippasilla
Odysseyn Hockeyssa pallo tai siis kiekko yritetään saada lyötyä vastustajan maaliin. Jotta peli saadaan hieman erilaiseksi, mukaan on otettu aloitukset. Ohjekirjaa mukaillen tämä tapahtuu siten, että molemmat pelaajat liikuttavat neliömerkkinsä keskiympyrään lähelle toisiaan ja taiteilevat kiekon heidän väliinsä kimpoilemaan. Kumpikaan pelaaja ei saa koskea peliohjaimeensa. Toinen laskee kolmeen ja se, joka nopeammin kerkeää vääntämään ohjaimensa kierresäädintä, voittaa aloituksen. Tästä peli jatkuu pallottelulla edestakaisin. Pelaajat yrittävät saada kiekon vastustajan maaliin. Jos kiekko lentää pois pelikentältä, pelaajat ottavat uuden aloituksen puolustusalueelta.
Odysseyn Hockey (1972).
Odyssey 2:lle Hockey! julkaistiin vuonna 1979. Peli oli samalla pelimoduulilla kuin jalkapallo. Pelin kontrollit ovat täysin samanlaiset kuin jalkapallossakin. Lähinnä kiekkoa olevan pelaaja liikuttaa kumilaattaa mailallaan. Kun kiekko tulee pelaajan lähettyvillä, hahmolle ilmestyy maila käteen. Samalla kun pelaaja liikkuu, maalivahtikin liikkuu mukana. Jos pelaajat osuvat yhteen, pelaaja tulee taklatuksi ja jää siihen paikkaan. Peli kestää kolme viiden minuutin erää.
Pelin äänet ovat aivan kauheaa piipitystä. Aina kun pelaaja luistelee jonnekin suuntaan, pelistä kuuluu luisteluääni. Muutaman sekunnin jälkeen tekee mieli kääntää volyymit nollaan. Joukkuepeliä tästä ei saa tekemälläkään. Kun yksi pelaaja liikkuu, muut seisovat paikoillaan. Kiekkoa ei pysty syöttämään kuin aivan vieressä olevalle kaverille. Koska suurin osa pelaajista seisoo suorin jaloin luistimillaan kentän keskellä, hyökkääjän kannattaa edetä laitojen kautta sisään hyökkäysalueelle.
He shoots and scores!
Kiekko voidaan laukaista toimintanapilla pidemmälle, mutta kovakin lämäri on parin
millin kiekon tönäisy eteenpäin. Maalin tekeminen on vaikeaa.
Jos toisen pelaajan maalivahti seisoo kiekon edessä, ei sitä saa maaliin millään
ilveellä. Maalit tuntuivat tässäkin pelissä tulevan oman maalivahdin toimesta. Kun veräjänvartijalla yrittää laittaa kiekon peliin, syöttö meneekin suoraan vastustajalle, joka laukoo kiekon saman tien verkon perukoille. Maalinteon vaikeus karkottaa pelaajat pois tämän pelin parista.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Alpine Skiing! (1979)
Arvosteltu: PC + O2EM (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Odyssey 2
Magnavox Versio: O2EM Moninpeli: 2 pelaajaa Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Talviurheilu/Alppihiihto
Masokistit mäessä
Odysseyn Ski-pelin idea oli se, että television liimattavalla kalvolla oli rata, jota pelaajan piti seurata. Jos pelaaja ei pysynyt radalla, siitä seurasi sakkopisteitä. Pelaaja, jolla oli vähiten sakkopisteitä, oli voittaja. Koska Odysseyn pelit olivat käytännössä kaksinpelejä, tämäkin peli alkoi siten, että ruudulla olivat molempien pelaajien neliöt. Toisen pelaajan piti aina pelin alussa liikuttaa oma neliönsä pois ruudulta. Ski:tä pystyi kuitenkin pelaamaan kuinka monta pelaajaa tahansa, mutta vuorotellen.
Odysseyn Ski (1972).
Peliä on mahdotonta pelata tv-kalvon puuttumisen takia, joten suuntaan katseeni taas Odyssey 2:n suuntaan. Jos Odysseyn talviurheilupelissä lajina oli murtomaahiihto, maailman toiseksi vanhimman talviurheilupelin lajeina olivat alppihiihtolajit. Odyssey 2:lle vuonna 1979 julkaistu Alpine Skiing -peli piti sisällään 3 erilaista lajia: slalom (pujottelu), giant slalom (suurpujottelu) ja downhill (syöksylasku). Peliä voi pelata yksin tai kaksinpelinä. Yksinpeli on käytännössä sama kuin kaksinpelimoodi. Jos pelaaja haluaa laskea rinteen uudestaan, toisenkin laskijan on ylitettävä maaliviiva tai sitten peli on vain resetoitava ja aloitettava näin alusta.
Ready! Set! Go!
Slalomissa pelaaja laskee 55 portin läpi. Lasku suoritetaan kaksi kertaa
ja nopeimman yhteisajan saanut laskija voittaa. Kun pelaaja missaa
portin, ajanotto pysähtyy ja peli alkaa laskea ohilaskettuja portteja. Jos molemmille tulee virheitä, vähiten
missejä saanut pelaaja voittaa. Suurpujottelussa lasketaan samoilla
säännöillä. Erona on se, että porttien esiintymisväli on isompi ja täten ratakin on pidempi.
Syöksylasku ei juuri muista eroa, mutta tällä kertaa voittaja ratkeaa yhden laskun perusteella.
Radat tehdään satunnaisgeneraattorilla. Jokaisessa lajissa on mahdollista laskea 65 000 erilaista ratavaihtoehtoa. Laskijan kontrollit koostuvat kääntymisistä ja toimintanapin painamisesta, jolla laskija ottaa pienen spurtin.
Syöksylaskua Messilässä.
Portit eivät hirveästi anna anteeksi. Pieni osuma ja laskija on selällään. Osuma ei kuitenkaan pysäytä laskijaa, vain aikaa menee hukkaan. Kompuroiva pelaaja jatkaa liukuaan ja hetken päästä kaveri nousee suksilleen ja jatkaa matkaa. Kannattavaa onkin yrittää kompuroida portin sisäreunaan, jolloin laskija liukuu porttien läpi, eikä näin saa tililleen virhettä.
Alpine Skiing on sopivaa pelattavaa masokistille. Maaliviivalle asti päätyvät aikalaskut spurttinappia hyödyntäen ovat harvinaisia. Varsinkin normaali slalom on hullun vaikea. Porttien välit ovat pienet ja yksikin liian pitkä liuku tai ohitus portin väärältä puolelta tarkoittaa sitä, että seuraava portti on missattu. Suurpujottelu on myös haastava. Porttien suurempi ilmestymisväli helpottaa sitä hieman, mutta kahden aikalaskun tekeminen on tässäkin työn takana. Mukavin ja helpoin lajeista on syöksylasku. Sitä tuli pelattua ihan mielellään hetken aikaa. Loppujen lopuksi peli ei tarjoa pelaajalle tarpeeksi kokemuksia ja vaihtelua. Samojen eriväristen puiden tai sienien välissä tässä vaan lasketaan, pipo tiukan kireällä päässä.
Odysseylle julkaistiin myös Handball -peli. Se perustuu amerikkalaiseen käsipalloon, jota pelataan lyömällä kädellä pientä kumipalloa nelikulmaisen huoneen takaseinään. Kun pallo kimpoaa seinästä, vastustaja yrittää lyödä sen takaisin. Tätä toistetaan, kunnes pelaaja ei tässä onnistu. Esimerkiksi racquetball, squash ja padel ovat saaneet vaikutteita käsipallosta.
Tältä näyttäisi Odysseyn Handball (1972).
Periaatteessa peliä pitäisi pystyä pelaamaan ODYEMU-ohjelmalla, mutta jostain syystä en saanut peliä toimimaan. Kun pelin lataa, kentällä ovat pelaajat ja keskiviiva, mutta peli ei anna siirtää keskiviivaa takaseinäksi. Lisäksi pallo lentää alussa oikeaan reunaan, eikä peli anna pelaajan lyödä uutta palloa. Yritin etsiä vastaavaa peliä vuodesta 1972 ylöspäin kymmenen vuoden säteellä, mutta samankaltaista peliä ei löytynyt.
Ensi kerralla, Odyssey-blogini seuraavassa osassa, keskityn konsolin urheilupelien ulkopuolella olevaan pelitarjontaan ja katson löydänkö niille sopivia sijaispelejä.
Kaksi alusta, kasa ohjuksia ja tähti keskellä. Tietokonepelien tulevaisuus alkaa tästä.
Aloitan aikamatkan tietokone/videopelien menneisyyteen tutustumalla peliin, josta kaikki alkoi. Kun kysytään mikä oli ensimmäinen videopeli, moni vastaa, että sehän on tietysti Pong. Sitä se ei kuitenkaan ole. Oikea vastaus ei ole myöskään Spacewar. Ensimmäisen graafisen tietokonepelin kehitti Alexander Douglas, joka laati EDSAC-tietokoneelle ristinollapelin vuonna 1952. Toiset ovat taas sitä mieltä, että vanhimmaksi videopeliksi lasketaan William Higinbothamin vuonna 1958 luotu tennispeli, Tennis for Two. Se pyöri analogisella tietokoneella ja näyttönä toimi oskilloskoopin ruutu. Vuonna 1962 MIT:n opiskelijat Steve Russell, Wayne Wiitanen ja J. Martin Graezt esittelivät DEC PDP-1-tietokoneelle kehitetyn Spacewar-pelin. Se oli ensimmäinen reaaliaikaista videografiikkaa käyttävä peli. Spacewar liitettiin uusien PDP-1-koneiden kylkiäiseksi ja se levisi nopeasti ympäri Yhdysvaltoja.
Spacewar! on toiminut monien pelien esikuvana. Sen pelimalliin perustuen kehitettiin ensimmäiset kolikkopelit. Lisäksi Spacewarin innoittamina julkaistiin myöhemmin Asteroids ja 1990-luvulla videopelien parhaimmistoon kuuluvat Star Control ja Super Stardust -pelit.
Spacewar! (1962)
Arvosteltu: PC + MESS (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: DEC PDP-1
Tech Model Railroad Club Versio: MESS Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Ampuma
Sodanjulistus
Spacewar on kahden pelaajan pelattava kaksiulotteinen avaruustaistelupeli. Yksinpeliä pelissä ei ole. Pelaajat kontrolloivat omia avaruusaluksiaan, joita on mahdollista pyörittää myötä- ja
vastapäivään ja ohjata kaasua painamalla eteenpäin. Alukset noudattavat liikkeen jatkuvuuden
lakia, joten esimerkiksi jarruttaakseen on käännyttävä ympäri ja kaasutettava näin vastakkaiseen suuntaan. Kummallakin aluksella on rajoitettu määrä ammuksia ja bensaa sekä
mahdollisuus hyperavaruushyppyyn. Tämän ominaisuuden käyttö on kuitenkin riskialtis ratkaisu, koska alus ilmestyy takaisin satunnaiseen paikkaan.
Ruudun keskellä sijaitsevan tähden painovoima vetää puoleensa sekä aluksia että
ammuksia ja muodostaa siten lisähaasteen pelaajille. Osuma tähteen tuhoaa aluksen. Pelialueella ei ole fyysisiä rajoja. Jos aluksella lentää esim. pelialueen alareunasta ulos, alus ilmestyy yläreunasta takaisin alueelle.
MESS-ohjelma emuloi vanhoja tietokoneita ja mahdollistaa näiden pelien pelaamisen. MESS-näyttö pitää sisällään alkuperäisen PDP-1-tietokoneen vilkkuvalot ja kytkimet. Niiden asentoja vaihtamalla on mahdollista muuttaa pelin asetuksia mm. poistaa kentän keskellä oleva tähti, muuttaa tähden painovoimaa tai valita tuhoaako tähti aluksen vai siirtyykö alus osumasta satunnaiseen paikkaan pelialueella. Ääniä pelissä ei ole, joten pelaajien seurana on vain avaruuden hiljaisuus.
Pelin alkuasetelmat: 2 alusta ja tähti keskellä.
Nykypäivänä tiennäyttäjäpeli ei tarjoa pelaajille muuta kuin matkan menneisyyteen. Pelin vauhti on lähes olematon. Yritä siinä sitten väistää vastustajan ammuksia, kun alukset liikkuvat kuin kaksi etanaa. Voitoista peli ei pidä kirjaa, joten tukkimiehenkirjanpitoa varten kannattaa varata kynä ja paperia.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Galaxy Game (1971)
Arvosteltu: PC + MAME (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Arcade
Computer Recreations, Inc. Versio: MAME Moninpeli: 2 pelaajaa (alkuperäisen kolikkopelin päivitetyssä versiossa 4 pelaajaa) Muuta: Yhden pelaajan harjoittelumoodi. Ei varsinaista yksinpeliä. Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Ampuma
Kolikot taskun pohjalla
Galaxy Game on maailman ensimmäinen arcade-kolikkopeli. Se asennettiin vuonna 1971 Stanfordin yliopiston kampuskahvilaan. Kolikkopeliä pyöritti DEC PDP-11/20 tietokone, johon oli liitetty vektorinäyttö. Ääntä pelistä ei ulos saatu vieläkään. Itse peli oli lähes yksi yhteen konversio aikaisemmin ilmestyneestä Spacewar! -pelistä. Alun perin pelin piti säilyttää Spacewar nimensä, mutta suunnittelijat pelkäsivät, että termi "sota" voisi aiheuttaa negatiivisia reaktioita ihmisissä, joten he päättivät nimetä pelin uusiksi. Vaikka Galaxy Game oli erittäin suosittu kampuksella, sitä ei koskaan laitettu massatuotantoon. Suurin syy tähän oli sen kalliit sisuskalut. Pelistä ehdittiin valmistamaan myös toinenkin versio, jossa kaksi kolikkopelikabinettia pystyi yhdistämään keskenään ja peliä pystyi pelaamaan 4 pelaajaa samaan aikaan.
Fallosmaiset alukset lähestyvät toisiaan
Galaxy Gamea on mahdollista pelata MAME-ohjelmalla. Se simuloi vanhoja kolikkopelejä. Peli on toiminnoiltaan suora kopio Spacewarista sillä erolla, että peliin on lisätty yhden pelaajan harjoittelumoodi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toinen alus lipuu rauhallista vauhtia ruudun yläreunasta alareunaan niin kauan, kunnes pelaaja saa ammuttua aluksen. Tuttuun tapaan alueen keskellä on tähti, joka kiskoo aluksia puoleensa. Pelin asetuksista tähden ja painovoiman voi poistaa. Vaikka kytkimestä pelinopeuden voi muuttaa nopealle, ei tästä ole suurta hyötyä. Peli on samanlaista tervassa lentelyä kuin Spacewar. Ei tästä pelaamisen nautintoa saa.
Tein Galaxy Gamesta alunperin kaksinpelivideon, mutta jostain syystä editointiohjelma ei suostunut käsittelemään videota. Tallensin uuden videon, tällä kertaa pelin harjoittelumoodista. Tämän sain auki ja muokattua.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Computer Space Simulator (1971, 1996)
Arvosteltu: PC (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Arcade, PC
Nutting Associates/Mike O'Malley Versio: Freeware Moninpeli: 2 pelaajaa Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Ampuma
Ufot tulevat!
Computer Space on Nolan Bushnellin ja Ted Dabneyn suunnittelema kolikkopeli, joka julkaistiin marraskuussa 1971. Se hävisi ensimmäisen kolikkopelin tittelin Galaxy Gamelle kahdella kuukaudella. Siitä tuli kuitenkin maailman ensimmäinen sarjatuotettu ja kaupallinen videopeli. Bushnell ja Dabney perustivat myöhemmin kuuluisan Atari Inc.:n, joka tuli tunnetuksi lukuisista kolikkopeleistään.
Computer Spacen esikuvana toimi Spacewar, mutta pelinä se oli erilainen.
Ensimmäistä kertaa pelaaja kohtasi tietokoneen ohjaamat vastustajat, 2
takaisin ampuvaa ufoa. Aina kun jompi kumpi ampuu toisensa, siitä saa
pisteen. Yksi peli kestää 90 sekuntia ja peli pitää kirjaa pelaajan ja
ufojen tapoista. Jos pelaajalla oli enemmän tappoja ajan loppuessa
alkuperäisessä kolikkopelissä, peliä sai pelata toiset 90 sekuntia hyperavaruusmoodissa. Tämä moodi puuttuu tästä simulaatiosta. Computer Space tehtiin alun perin yksinpeliksi. Spacewarin tapainen
pelaajien välinen kaksintaistelu siihen lisättiin vasta jälkikäteen.
Tällä kertaa minusta ei ollut vastusta ufoille.
Pelialue on jälleen avaruus ilman reunoja ja kontrollit noudattavat samaa jatkuvuuden laki periaatetta. Kentän keskellä oleva tähti loistaa poissaolollaan. Tällä kertaa peliin on myös saatu ääniefektejä. Vaikka äänet ovat korvia riipiviä koneellisia surinoita, tunnelma on aivan erilainen, kun edes jotain kuuluu. Computer Spacen pelikaappi on päässyt taustarekvisiitaksi muutamiin elokuviin. Esimerkiksi Maailma vuonna 2022 (Soylent Green, 1973), Tappajahai (Jaws, 1975) sekä X-Filesin episodissa D.P.O (1995) on mahdollista bongata kyseinen peli.
Mike O'Malley on ohjelmoinut Computer Space Simulatorin, joka vastaa suurilta osin alkuperäistä kolikkopeliä. Simulaattorin lähes kaikkia ominaisuuksia on mahdollista muokata. Pelaaja voi muuttaa halutessaan esim. aluksen kääntyvyyttä, ammusten nopeutta ja ufojen määrää. Pelistä löytyy niin yksin kuin kaksinpelikin. O'Malley on myös lisännyt peliin co-op moodin, jossa kaksi pelaajaa voivat yhdessä lähteä ufojahtiin. Tätä moodia ei alkuperäisessä pelissä ollut. Vaikeustaso on kohdillaan. Lentävät lautaset ovat varsin pirullisia vastustajia. Simulaattoria kokeilee ihan mielellään 90 sekunnin pikapeleinä.
Arvosteltu: PC + DOSBox (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: PC
Bill Seiler Versio: 1.71 (Shareware/Freeware) Moninpeli: 2 pelaajaa Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Ampuma
Taistelu erään planeetan varjossa
Avaruussodan ensiesiintymistä PC-koneille piti odottaa vuoteen 1985 asti. Silloin ilmestyi Bill Seilerin tekemä Spacewar-klooni DOS-käyttöjärjestelmälle. Peli toistaa tuttua kaavaa. Kaksi alusta taistelee toisiaan vastaan, kunnes toisen aluksen suojat ja energiat ovat kuluneet loppuun. Aluksilla on käytössä kahdenlaiset aseet. Vastustajaan yritetään osua fotonitorpedoilla ja vaiheisilla taas yritetään tuhota juuri nämä kohti tulevat torpedot. Uusia ominaisuuksia ovat aluksen kyky muuttua hetkeksi näkymättömäksi sekä mahdollisuus siirtää aluksen omaa energiaa suojiin. Pelin asetuksia muuttamalla pelaaja voi lisätä taistelukentälle planeetan, jota kiertää animoitu kuu. Samoin planeetan vetovoiman voi kytkeä päälle. Vetovoima vaikuttaa myös alusten ohjuksiin. Tätä taitava pelaaja voi käyttää hyödykseen.
Pelin äänimaailma koostuu PC-Speaker tasoisista ampumaäänistä. Kun
suojat ovat lopussa, peli ilmoittaa tästä jatkuvasti soivalla
varoitusäänellä. Spacewaria voi pelata joko yksin tai kaksinpelinä.
Yksinpelissä pelaaja valitsee taisteleeko hän hyökkäävämpää vai
puolustavampaa robottialusta vastaan. Tekoäly ei ole mikään älyn
jättiläinen, varsinkaan silloin kun planeetta on mukana areenalla.
Suurimman osan ajasta tietokone tuntuu törmäilevän suoraan planeetan
kylkeen.
Taistelu alkakoon!
Kaksinpeli on pelaaja vs. pelaaja räiskintää. Se on sanottava, että toisen aluksen muoto oli jotenkin todella hämäävä (kuvassa ylempänä oleva alus). En koskaan tiennyt, kumpi pää aluksesta oli sen keula. Jos varhaisissa Spacewareissa ongelmana olivat laiskasti liikkuvat alukset, tässä versiossa vauhtia tuntuu olevan jo liiaksi asti. Tämä voi johtua siitä, että pelin ilmestymisajankohtana peliä pelattiin 286:lla. Nykyajan tykkikoneet ovat liian tehokkaita pelille. Vaikka yritin DOSBoxin asetuksista säätää koneeni tehoja pienemmälle, ei tällä juurikaan ollut vaikutusta pelin nopeuteen. Pelissä olisi potentiaalia, mutta liian suuri nopeus pilaa pelinautinnon. Voi tietysti olla, että reaktionopeuteni ei vaan riittänyt. Spacewar pitää kirjaa alusten voitoista, mutta jostain syystä tilastoja ei voi nollata muuten kuin käynnistämällä peli uudestaan.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Space War! (1990)
Arvosteltu: PC (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: PC
Hans Spiller/Bogus Software Versio: 0.12 Moninpeli: 2 pelaajaa Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Ampuma
Ikkuna avaruuteen
Windows-maailmaan Spacewar siirtyi vuonna 1990. Space War oli ohjelmoitu sen aikaiselle Windows 3.1 -käyttöjärjestelmälle. Pelissä on itse asiassa 3 peliä samassa. Sitä pystyy pelaamaan Asteroids-kloonina yksin tai kaksin. Kun pelin valikosta kytkee avaruuskivet pois päältä, peli muuttuu kaksinpelattavaksi Spacewariksi.
Asteroids on Atarin 1970 luvun lopussa julkaisema suosittu kolikkopeli. Pelissä ammutaan asteroideja, jotka osuman saatuaan jakautuvat kahteen pienempään osaan. Näitä pikkukiviä ammutaan, kunnes ne eivät enää jakaudu vaan katoavat avaruuspölyksi. Välillä ruutuun lentää pienempi ja isompi ufo, jotka yrittävät ampua pelaajaa. Aluksella on myös suojakilpi, jonka pelaaja voi nostaa hetkeksi esiin, jos asteroidi on törmäämässä alukseen. Nämä kaikki ominaisuudet löytyvät Asteroids-moodista. Peliä voi pelata kolmella eri vaikeustasolla. Avaruussota moodi on tuttua Spacewaria. Tähteä tai planeettaa ruudun keskellä ei tässä pelissä ole. Toisen pelaajan ohjusten lisäksi, pelaajien pitää varoa myös aika ajoin ruutuun ilmestyviä ufoja.
Aiemmat pelaamani versiot olivat mustavalkografiikalla toteutettuja. Nyt ruudulla näkyy jopa värejä. Valitettavasti äänet eivät pelissä toimineet. Luultavasti äänikorttini ei täytä vanhojen Windowsien äänikriteereitä tai sitten kyse on vain XP:n ja Win 3.1 eroavaisuuksista. Tuskinpa äänet olisivat peliä paremmaksi tehneet.
Tämä Space War! oli puuduttava ja täysin yllätyksetön pelikokemus. Pelasin peliä Asteroids-moodissa vaikeimmalla vaikeustasolla lähes 20 minuuttia. Kun olin ampunut kaikki ruudulla olevat kivet, uudet ilmestyivät tilalle. Tätä samaa olisi ollut luvassa luultavasti maailman tappiin asti. Mikään pelissä ei alkuasetelmista muuttunut, vain pisteet kasvoivat.
High Scores: 3895 Skills: Expert Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Space Wars (1998)
Arvosteltu: PC (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: Arcade, PC
Peter Hirschberg/Josh Cogliati/The Plastic Factory Versio: 1.01 (Freeware) Moninpeli: 2 pelaajaa Muuta: Ei yksinpeliä Ikäraja: Ei tiedossa Pelityyppi: Ampuma
Enterprise taisteluvalmiudessa
Space Wars on Windows 95:lle ohjelmoitu kopio 1970-luvun lopussa ilmestyneestä Cinematronicsin kolikkopelistä. Vektorigrafiikalla tehdyt alukset tappelevat kunniasta auringon yllä ja ympärillä. Välillä sekaan voi lentää pala avaruusromua, jota kannattaa väistää. Pelissä on vain kaksinpelimoodi.
Hyvänä puolena peliareenan ja alusten ominaisuuksia on mahdollista muokata monipuolisesti. Esimerkiksi avaruuden reunat voidaan säätää kiinteiksi, jolloin alus kimpoaa niistä, kun normaalisti alus ilmestyisi vastakkaisesta reunasta takaisin alueelle. Uutena ominaisuutena kertalaaki ei välttämättä tapa pelaajaa saman tien. Mahdollinen sivuosuma voi irrottaa aluksesta palasen ja heikentää sen kääntyvyyttä, mutta taistelu jatkuu edelleen.
Valitettavasti tämän version kehitys on loppunut kesken. Päivitetyssä versiossa peliin olisi lisätty äänet sekä käyttäjien itse muutettavissa oleva näppäinkartta. Peli ei jättänyt tunnetta palata sen pariin uudestaan.
Pisteet: 1/5 Arvostelija: RetroUljas
Atari - The 80 Classic Games - Space War (1978, 2003)
Arvosteltu: PC (AMD Athlon 64 3GHz, 4 Gt RAM, Geforce GTX650Ti, Windows XP) Saatavilla: PS2, PC, Xbox
Digital Eclipse Software/Atari Interactive Versio: Myynti Moninpeli: 2 pelaajaa Ikäraja: 3 Pelityyppi: Ampuma/Toiminta/Pelikokoelma/Emulaattori
Sotaklassikko
Atari julkaisi vuonna 1977 Atari Video Computer System (VCS) -pelikonsolin, joka tunnetaan paremmin nimellä Atari 2600. Siitä tuli ensimmäinen menestyksekäs mikroprosessoripohjainen konsoli. Atari 2600:n tekniikka koostui 1,19 MHz:n MOS 6507 -suorittimesta, 128 tavun keskusmuistista ja TIA-grafiikkapiiristä, joka tarjosi grafiikalle aikaansa nähden hämmästyttävän 128 värin paletin (4 väriä per vaakarivi). Space War julkaistiin 1978 Atari 2600 pelikonsolille.
Atari - The 80 Classic Games -kokoelma pitää sisällään Atarin vanhoja kolikkopelejä ja Atari 2600 pelikonsolille julkaistuja pelejä suoraan 70- ja 80-luvuilta. Siitä löytyy myös Space War.
Peli on aikaisemminkin julkaistu PC:lle Activision's Atari 2600 Action
Pack 3:ssa Windows 95:lle. Kyseisessä kokoelmassa en kuitenkaan saanut
ääniä toimimaan XP:ssä, mikä luultavasti taas johtui siitä, että Win95
versio olisi tarvinnut vanhemman äänikortin toimiakseen.
Ruudussa 2 alusta, aurinko keskellä ja ohiammuttu harhaluoti.
Atarin 2600:n Space War koostuu kahdesta pelimoodista. Space War -moodissa taistellaan tutusti pelialueen herruudesta kaksinpelinä. Toista pelivaihtoehtoa eli Space Shuttle -moodia voi pelata yksin tai kaksin. Siinä yritetään telakoitua (törmäämällä) ruudulla liikkuvaan avaruusmoduuliin. Näitä pelimuotoja on mahdollista pelata 17 eri variaatiolla. Avaruussodan variaatioita ovat mm. kiinteät reunat ja aurinko tai tähtitukikohta alueen keskellä. Kiinteillä reunoilla alukset ja niiden ammukset kimpoilevat alueen reunoista. Aurinko vetää tietysti aluksia puoleensa ja siihen osuminen tietää tuhoa. Lentämällä tähtitukikohtaa päin, pelaaja pystyy täydentämään aluksensa ammusvarastot.
Avaruusmoduulia mä metsästän.
Space Shuttle -moodia on myös mahdollista pelata kiinteillä reunoilla. Lisähaastetta moodiin saa valitsemalla vaikeustaso b:n, jolloin aluksen pitää lentää samalla nopeudella ja samaan suuntaan kuin moduuli, jotta telakointi onnistuu. Kaikkia pelimuotoja pelataan niin kauan kunnes toinen pelaaja on saanut 10 pistettä tai aikaa on kulunut 10 minuuttia.
Pelin graafinen anti on varsin minimaalinen. Avaruus on ilmeisesti jotain vihertävää tähtipölyä, jossa kaksi nuolen kärkeä suihkii menemään. Aurinko, avaruusmoduuli tai aluksen ammus ovat yhden pikselin kokoinen piste. Äänet koostuvat noin kolmesta eri äänestä: kaasutus, laukaus ja osuma. Vaikka peli-idea on yksinkertainen, eri pelimuotovaihtoehdot tuovat vaihtelua peliin. Tämä on varmasti kerännyt aikanaan innokkaita pelaajia television ääreen.
En saanut pelistä tallennettua liikkuvaa kuvaa. Jostain syystä kuvankaappausohjelma kaatui aina, kun käynnistin Atarin kokoelman sisällä Space Warin. Pahoittelut tästä.
